Sementti, kalkki ja hiekka ovat infrarakentamisen tärkeimpiä raaka-aineita, joita on vaikeaa korvata. Näistä etenkin sementti tuottaa paljon hiilidioksidipäästöjä. Ympäristöystävällisempiä ratkaisuja on kuitenkin jo olemassa. Yksi niistä on suomalaisen EcoIntellectin uusi sideaine.

EcoIntellectin hallitus tutustui uuteen tehtaaseen. Kuvassa keskellä (tummassa takissa) EcoIntellectin toimitusjohtaja ja perustaja Hannu Tukiainen sekä kuvassa oikealla kaupallinen johtaja Henry Mantsinen. Kuva: EcoIntellect
Hämeenlinnan Karanojassa toimii huippumoderni tehdas, joka on kehittänyt maanrakennusteollisuudelle merkittävän innovaation. EcoIntellect valmistaa maanpohjan vahvistamiseen tarvittavaa uusiosideainetta teollisuuden sivuvirroista. Uusiosideaineen pääraaka-aineina ovat muun muassa voimalaitostuhka, rakennusteollisuudessa syntyvä kipsi, sekä terästeollisuudessa syntyvä kuona. Lopputuote on ympäristöystävällisempi sideaine muun muassa teiden, rautateiden, rakennusten ja satama-alueiden maaperän stabilointiin.
– Uskomme, että vähähiiliset sideaineet yleistyvät tulevaisuudessa infrarakentamisessa. Tyypilliset käyttökohteet ovat stabilointihankkeet, sekä tieverkoston kantavuuden parantamiseen tarkoitetut hankkeet, sanoo EcoIntellectin kaupallinen johtaja Henry Mantsinen.
EcoIntellect on kiertotalouden edelläkävijä Suomessa. Yhtiö on kasvanut nopeasti markkinaosuutta, sillä valmistettavan uusiosideaineen hiilijalanjälki on jopa 65–85 prosenttia pienempi kuin perinteisten kaupallisten sideaineiden.
Vähähiilisyys on uusi normaali
Etenkin maaperän pohjanvahvistuksessa EcoIntellectin tuotteet vähentävät ympäristökuormitusta laadusta tinkimättä. EcoIntellectin toimitusjohtaja Hannu Tukiainen vakuuttaa, että muutos on ollut nopea.
”Ala on selvästi muuttumassa.”
– Ala on selvästi muuttumassa. Vähähiilisyydestä on tulossa uusi normaali ja muutos tapahtuu nopeammin kuin osaamme odottaa. Olemme aloittaneet kansainvälisten markkinoiden kartoittamisen ja etsimme kumppaneita, joiden avulla ensimmäiset askeleet kansainvälisessä avauksessa voidaan ottaa.
Etua on paljon. Uusiosideaineet, joiden raaka-aineet olisivat muuten jätettä, voidaan kierrättää ja näin uusien neitseellisten raaka-aineiden käytöltä vältytään. Stabiloinnin ansiosta voidaan myös kokonaan välttää maamassojen vaihto, mikä merkittävästi vähentää kuljetustarpeita ja hiilidioksidipäästöjä.

Arvostettua yhteistyötä
EcoIntellectin ensimmäisiä suuria hankkeita ovat olleet YIT Infra Oy:n stabilointihankkeet Turun Lauttarannassa ja Malmin entisellä lentokentällä Helsingissä.
– Suurimmat hankkeet keskittyvät pääkaupunkiseudulle, sekä Turun ja Tampereen seudulle, sanoo Henry Mantsinen.
Mantsinen pitää yrityksen visiota selkeänä.
– Haluamme olla Suomessa ja kansainvälisesti merkittävä sideainevalmistaja, jonka tuotteet ja toiminta perustuvat vähähiiliseen ideologiaan ja moderniin teknologiaan.
EcoIntellectin yhteistyökumppani Powder-Trans arvostaa tätä kehitystä.
– Tämänkaltiset kuljetukset ovat lisääntyneet merkittävästi viime vuosina. Pyrkimys lisätä raaka-aineiden kierrätystä vaikuttaa moniin aloihin, joiden kuljetuksia hoidamme. Teollisuuden sivuvirroja ja jätteitä uusiokäytetään yhä enemmän. Tällä on myös yksittäisiä yrityksiä laaja-alaisempia yhteiskunnallisia vaikutuksia, mikä on meille tärkeää. Iloitsemme siitä, kuten yhteistyöstämme EcoIntellectin kanssa, sanoo Powder-Transin Suomen maajohtaja Robin Rosenberg.
Hyvät tulevaisuudennäkymät
Powder-Trans on kuljettanut uusiosideaineen raaka-aineita EcoIntellectin tehtaalle vuoden 2024 alusta lähtien ja kesästä 2024 alkaen myös yrityksen lopputuotteita sen asiakkaille. Kuljetuksia hoitaa nykyisin noin 15 kuljetusyksikköä viikossa.
– Olemme olleet erittäin tyytyväisiä yhteistyöhön ja uskomme, että pystymme kasvattamaan volyymia vuoden 2026 aikana. Uskon vahvasti, että yhteistyömme jatkuu ja kehittyy tulevina vuosina merkittävästi, Henry Mantsinen sanoo.
Powder-Trans on tehnyt hyvää yhteistyötä EcoIntellectin perustajan Hannu Tukiaisen välityksellä myös aiemmin. PT ja Tukiainen tekivät yhteistyötä Tukiaisen edellisen yrityksen, Ecolan Oy:n kanssa. Ecolan oli yksi orgaanisen kierrätyslannoitteen edelläkävijöistä. Myöhemmin yritys myytiin myös kansainväliselle lannoitekonsernille.
EcoIntellect on looginen jatkumo Tukiaisen pyrkimykselle uudistaa ja tehdä eri teollisuusaloista ympäristöystävällisempiä. EcoIntellect on tänään ainoa teollisessa mittakaavassa tuhkaperäisiä sideaineita valmistava yritys Suomessa. Tehtaan tuotanto pyörii kolmessa vuorossa ja EcoIntellectillä on hyvä tilauskanta keväälle saakka.






